keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Pitkän hiljaisuuden jälkeistä elämää

Hei kaikki blogini lukijat. Viime kirjoittamiskerrasta on jonkin verran aikaa, koska elämässäni tapahtui kaikenlaisia mullistavia ja hieman ikäviäkin asioita. Tässä on nyt ollut elämän perusasioiden äärellä tovin jos toisenkin ja miettinyt syntyjä syviä aamusta iltaan. Onneksi tunnelin päässä alkaa näkyä valoa ja joulun odotus tuo mieleen positiivisuutta ja hyvää oloa.

Nyt en ole edes ehtinyt suunnitella matkalle lähtöä tai unelmoida kaukomaista, mutta olen saanut omaan tilanteeseeni paljon apua meditaatiosta. Elämä voi joskus olla ihan hyvä tässäkin hetkessä. Tärkeintä on arvostaa jokaista päivää ja jokaista hetkeä, jonka saamme viettää rakkaidemme ja läheistemme kanssa. Se ei ole itsestäänselvyys.

Hyvää ja lämmintä joulukuuta kaikille. Tänä sunnuntaina sytytän ensimmäisen adventtikynttilän.